Merkintöjä flunssa-aallon keskeltä: Saako nykyään sairastaa
rauhassa?
Flunssat ja influenssat jylläävät taas täysillä talvisessa
Suomessa. Nyt on hyvä aika miettiä mitä flunssainen tarvitsee: lepoa, empatiaa,
lämmintä juomaa ja vetäytymistä parantavan unen ja tekemättömyyden maailmaan. Kuten
tuttavani Jarmo niin laittamattomasti asian ilmaisi: … lämmintä mehua, kiireettömyyttä, tunnustelua voinnista,
heikkouden hyväksymistä, hitautta, kirja ja vielä radio… Pakko kysyä onko tähän
enää osaamista ja lupaa?
Ihana ICT ja some pitävät meidät kiinni tiiviissä vuorovaikutuksessa
muun maailman kanssa herkeämättä ja tilanteessa kuin tilanteessa. Ei enää
puhettakaan siitä vanhojen romaanien tai lapsuuden sairastamisesta, jolloin
unen ja valveen rajamailla kerätään voimia, sairasta käydään ilahduttamassa
kukilla tai pienellä juttutuokiolla. Jokunen raportoi, että on sairastaessaan
katsonut pitkään listalla olleita sarjoja tai dokumentteja pari päivää putkeen.
Siinä on edes jotain omaehtoisuutta – ajan antamista itselle, sille mitä keho
ja mieli kaipaavat.
Nyt levinneempi tapa tuntuu olevan yritys elää kuin flunssa
häviäisi, kun yrittää sitkeästi olla siitä välittämättä ja antaa sen muuttaa
sovittua päiväjärjestystä mahdollisimman vähän. Monelle lähes ylitsepääsemätön
haaste on sulkeutua edes hetkeksi pois sähköpostikeskusteluista, twitter-virrasta
tai Facebookin vahtaamisesta. Tekemättömyyden hetki ja ajan ottaminen omien
ajatusten kuuntelulle on joko luksusta, jota emme enää muista tai niin outoa,
ettei tiedä miten sellaisessa hetkessä käyttäytyisimme. Some toki parhaimmillaan
myös viihdyttää flunssapotilasta, toimii nykyajan sängynvieruslukutuokiona.
Pahempi versio on sähköpostiriippuvuus. Kun täytyy kuitenkin seurata mitä
siellä tapahtuu, kuka kysyy, kysyykö kukaan ja miten asiat etenevät..?
Kaikki ei ole kuitenkaan omissa käsissä. Kun siunattu ICT
antaa nykyään mahdollisuuden työskennellä mistä ja milloin vain, koputtelijoita
ovella on jonoksi asti eikä tosiaan kukkien, pienen juttutuokion tai
paranemistoivotusten kanssa. Kuinka monta kertaa viime päivinä olenkaan kuullut
kysymyksen ”Siis ootsä NIIN kipee, ettet
pystys osallistumaan edes etänä?” Kun sattuu olemaan työssä, jossa kokoustetaan
paljon, etäkokouslinkkejä tupsahtelee kalenteriin ja sähköpostiin tasaista
tahtia: bling, bling, bling… Kaikenlaisia
juoksevien asioiden kokouksia, toiset oikeasti kiireellisempiä tai
ainutlaatuisempia kuin toiset, mutta enimmäkseen siitä syystä, että näin oli
suunniteltu, niin luki kalenterissa… Aika kova luu täytyy sairaana olla, että
voi todeta, että nyt sairastan, palataan asiaan tervehdyttyäni. Ja jos näin ei
toimi, ei saa sairaana koottua voimiaan älähtääkseen päätyy flunssaisena
olemaan täyspäiväisesti etänä töissä, tekemään juuri niitä samoja asioita,
joita muutenkin tekisi. Mihin siis jäi se mitä sairas tarvitsee – rauhaa,
hiljaisuutta, höyryhengitystä ja mahdollisuutta keskittyä voimien
palauttamiseen? Sitä voi sitten tehdä… omalla, kalenteroimattomalla ajalla?
ICT ja mahdollisuus työskennellä etänä on upea asia.
Sairaana pystyy hoitamaan polttavimmat asiat eteenpäin. Ei tarvitse sängyn
pohjalla murehtia, että joku merkittävä asia ei flunssan yllättäessä etene ja
sairastavalla itselläänkin on silloin yksi murhe vähemmän. Valitettavasti
ICT-mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole tehneet meistä robotteja, joilla on
vastaanotto aina. Nyt olisi hyvä palauttaa mieliin, että flunssa ei ole etätyön
muoto vaan ohimenevä sairaus, joka jokusen päivän lepo ja rauha tavallisesti hoitavat.
Tämän ajan ottaminen ja antaminen on keskeistä, sillä henkinen ja fyysinen
latautuminen vaatii aikaa ja tilaa. Ilman sitä ei synny uutta ja olemassa oleva
ei syvene. Itse olen jo varsin tottunut siihen, että osa kokouksen
osallistujista on paikalla livenä, osa etänä, mutta kaikkien toivoisin olevan
paikalla 'arkisenhyvissä' ruumiin ja sielun voimissa. Se on minimiedellytys
hyvälle työlle.
